Mistä tulee nimi Haltiapuu? Olen aina ollut viehättynyt monipuolisesta kansanperinteestämme, jossa luonto ja luontoyhteys on ollut vahvasti läsnä. Ihminen ei ole ollut luonnon ylä- tai alapuolella, vaan osa sitä. Haltiapuu-perinne on ollut osa tätä luontoyhteyttä ulottuen kauas menneisyyteemme, jossa puilla on ollut tärkeä rooli niin arjessa kuin juhlassakin. Tärkeällä puulla on ollut monta nimeä: pyhäpuu, lyylipuu, kotipuu ja sukupuu jokusen mainitakseni. Täällä Savossa nuo puut ovat olleet sukujen yhteisiä, mutta eivät talojen pihapiireissä kasvaneet talojen omat pyhät puutkaan harvinaisia olleet. Nämä puut ovat kantaneet tarinoita ja perinteitä kaukaa historiasta ja olleet linkkeinä menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Ne ovat kuunnelleet ihmisten toiveita, ajatuksia, huolia ja murheita. Niitä kunnioitettiin ja niiden juurelle vietiin ensimmäinen ateria juhlapäivänä. Kun taloon syntyi vauva, vietiin vastasyntynyt tervehtimään ja koskettamaan puuta. Näin suvun edesmenneet pääsivät näkemään uusimman tulokkaan ja toivottamaan tämän tervetulleeksi sukuun.

Puuperinteistä nimikkopuu-perinne on edelleen elinvoimainen. Vastasyntyneelle on ollut tapana istuttaa nimikkopuu, joka perinteisesti on voinut olla pihlaja, kuusi tai koivu, mutta joksi erityisesti omenapuu on nykypäivänä vakiintunut. Sukupolvien yli elävät puut kertovat haltiastaan kauaksi tulevaisuuteen ja pitävät näin yllä sukupolvien välistä ketjua. Puuperinne on toiminut innoituksena myös Haltiapuun taustalla: puun juuret kertovat tarinaa menneisyydestämme ja toimivat ankkurina muistuttaen keitä olemme. Runko on vakaasti tässä ajassa ja hetkessä läsnä, kiireettömänä ja kuuntelevana, mutta myös tuulessa taipuisana, oksien uteliaana kurottaessa kohti tulevaa.